Helsingin urkufestivaali 2022 on peruttu

7.3.2022

Organum-seura joutuu perumaan Helsingin urkufestivaalin tänäkin vuonna epävakaan koronatilanteen vuoksi. Siitä huolimatta, että pandemia vaikuttaa jo kääntyneen kohti loppuaan, ei yleisö ole kuitenkaan vielä ehtinyt konsertteihin entiseen tapaan. Vahvasti pääsylipputuloihin perustuvan festivaalin järjestäminen tällaisena aikana ei ole vielä mahdollista, vaikka kokoontumisrajoituksia ei enää olekaan voimassa.

Toivomme, ettei kulttuurialan toimintaa jatkossa enää rajoiteta ja pystymme kuluvan vuoden aikana järjestämään monenlaista toimintaa urkutaiteen ympärillä. Seuraava Organum-lehti on jo lähes valmiina painoon ja yhdistyksen vuosikokouksen järjestämisestä tiedotetaan niin lehdessä, nettisivuilla kuin sosiaalisen median kanavillammekin lähiaikoina.

Organum-seuran hallitus pahoittelee festivaalin peruuntumista.