Organum-lehti 1/21 on ilmestynyt
11.3.2021
Vuoden ensimmäinen lehti on nyt julkaistu! Lehdessä on keskustelua urkutaiteen asemasta kirkossa, esittelyssä uusia levyjä ja Olli Saaren urkusonaatti sekä toinen osa Ville Urposen artikkelisarjasta Turun tuomiokirkon uruista. Otamme mielellämme vastaan palautetta lehteen liittyen sähköpostitse osoitteeseen lehti@organum.fi ja näiden sivujen yhteydenottolomakkeen kautta. Nautinnollisia lukuhetkiä!
Taideyliopiston Sibelius-Akatemian urkumusiikin professori Olli Porthanin kannanotto lehden keskusteluun urkutaiteen asemasta kirkossa ei valitettavasti ehtinyt painettuun lehteen, joten julkaisemme sen tässä:
Menneinä vuosikymmeninä on paljon keskusteltu urkureiden kesken urkutaiteen asemasta kirkossa. Huomio on ollut filosofisissa kysymyksissä, urkutaiteen itsenäisyydessä ja suhteessa kirkkomusiikkiin. Paljon on puhuttu myös kulttuurivastuusta. Mikä on kirkon vastuu urkutaiteesta musiikin historian ja lähes koko urkukannan omistamisen kannalta? Nämä ovat luonnollisesti tärkeitä pohdintoja. Uskon, että Suomen poikkeuksellinen koulutusjärjestelmä on osatekijä tälle keskustelulle. Päinvastoin kuin useimmissa muissa maissa, urkutaidetta ja kirkkomusiikkia on voinut opiskella erillisissä koulutusohjelmissa alusta lähtien. Erillinen solistinen koulutus on nostanut urkutaiteen solistiseksi taiteenlajiksi muiden instrumenttien rinnalle. Yleisöä on myös tästä valistettu eri tavoin, juonnetuin konsertein, esitelmin jne. Muun muassa Organum-seura on tehnyt tässä varsin ansiokasta työtä.
Nykyajan tärkein urkutaidetta koskeva kysymys ei kuitenkaan mielestäni liity näihin rajanvetoihin urkutaiteen ja kirkkomusiikin välille. Kehitys ylipäätään klassisen musiikin ja sitä myötä myös urkutaiteen osalta on kirkossa huolestuttavaa. Kun ns. kevyt musiikki valtaa tilaa kirkon musiikkielämässä, klassisen musiikin harrastus väistämättä surkastuu. Miten käy rahoituksen, kun klassisen musiikin asema esimerkiksi jumalanpalveluselämässä supistuu olemattomiin, tai kun eri musiikinlajit sotketaan surutta yhdeksi sekasotkuksi yhdenkin tilaisuuden puitteissa? Kysymys on arvostuksesta ja tietämättömyydestä – myös tyylitajusta. Monista muistakin syistä musiikillinen sivistys seurakunnissa on usein melko vaatimatonta. Koulutus, lähtien perusasteesta, ja viime kädessä kirkkomuusikoiden koulutus on itse asiassa keskeisessä asemassa tässä. Mielestäni nyt kirkkomuusikoiden koulutuksessa on menty liian hajottavaan suuntaan. Kukaan ei käytännössä ehdi syventyä riittävästi mihinkään. Tulokset ovat sen mukaiset. On aika silmiä avaavaa, kun kuulee musiikkiopistolaisten esityksiä ja vertaa niitä Sibelius-Akatemiasta valmistuneisiin kirkkomuusikoihin. Toki poikkeuksiakin on. Osansa on myös opiskelijoiden liian kritiikittömällä sisäänotolla. Tämä kaikki johtaa siihen, että kanttorit eivät ole riittävän ammattitaitoisia perinteisen musiikin suhteen eivätkä pysty riittävän taidokkaasti toimimaan seurakunnissa.
Ilmeisesti urkutaiteen harjoituksenkin tulisi tapahtua yksityisin voimin ja järjestäjin, kuten esimerkiksi asian laita on vaikkapa passioiden ja kantaattien suhteen.
Olli Porthan
Urkumusiikin professori
Taideyliopiston Sibelius-Akatemia